Suvun kovat koettelemukset 300 vuotta sitten:
Napuen taistelu ja Isoviha

Helmikuun 19. päivänä 1714 käytiin Isonkyrön Napuella Suuren Pohjansodan viimeinen taistelu Ruotsi–Suomen ja Venäjän armeijoiden välillä. Tästä alkoi terrorin ja hävityksen aika, joka sai myöhemmin nimen Isoviha. Tapahtumat koettelivat raskaasti myös sukumme esipolvia.

En selosta Napuen taistelua pitkästi, koska Googlettamalla siitä on saatavissa tietoa runsaasti. Totean vain taistelun olleen suhteellisesti yksi maailmanhistorian verisimmistä taisteluista. Taistelu alkoi vähän ennen kahta iltapäivällä ja kestettyään hieman yli kaksi tuntia kenttä täyttyi kuolleista ja haavoittuneista. Suomen armeija menetti taistelussa 3157 miestä, joista kaatuneina kentälle 2645 ja vangeiksi 512 miestä. Vangituista suuri osa menehtyi jo kuljetuksissa ja viimeisetkin Pietarin kaupungin julmissa rakennustöissä. Venäjä virallisen ilmoituksen mukaan venäläisiä kaatuneita oli n. 1500 miestä, mutta myöhemmin venäläiset tutkijat pitävät lukuna n. 2000 miestä.

Taistelun jälkeen seutua kohtasi venäläisten terrori, julma ja säälimätön raivo. Aikaa on kutsuttu Isonvihan ajaksi. Naiset lapset ja vanhukset olivat helppoja ryöstettäväksi. Kansaa surmattiin säälimättä. Kaikki talot poltettiin lukuun ottamatta Mäki-Luoman taloa, joka oli venäläisten sairaalana. Vanha kirkko oli venäläisten hevostallina. Isossakyrössä naisiin kohdistuneen väkivallan seurauksena v. 1715 syntyi 24 lasta, kun kokonaissyntyvyys oli vain 36 lasta. Karmea kohtalo oli 10-20-vuotiailla lapsilla ja jopa 4-5-vuotiaitakin ryöstettiin Venäjälle. Ryöstettyjen lapsien lukumäärä Etelä- ja Rannikkopohjanmaalta on n. 1700 lasta, joista Isostakyröstä n. 150-160 lasta. Vain muutamat ovat päässeet palaamaan kotiseudulleen. Sakari Topelius kuvaa paluuta romaanissaan ”Koivu ja tähti”.

Googlesta seuraavilla hakusanoilla löytyy aineistoa: 1. Suuri Pohjan sota 2. Napuen taistelu 3. Isoviha

Sukuamme Napuen taistelussa ja Isonvihan kauhuissa.

Napuen taisteluissa tai sen jälkeen tapetuista ei ole säilynyt aikalaisten tekemää listaa. Siinä sekasorrossa ei sellaiseen riittänyt aikaa eikä voimia. Rauhan palattua ja olojen vakiinnuttua seurakunnat velvoitettiin tekemään Tukholmaan selvitys sodan aiheuttamista vahingoista ja kärsimyksistä ”Rahvaan valitukset”. Isonkyrön osalta sitäkään ei ole löytynyt. Eri tutkijat ovat etsineet monista lähteistä kaatuneiden nimiä, viimeisin on viime syksynä ilmestynyt Kalervo Mieltyn tekemä kirja ”Kovien kokemusten kansaa”.

Napuella kaatuneita isokyröläisiä on n. 140 miestä. Nimien perusteella arvioiden Kontsas Henrik (Heikki) on suurella todennäköisyydellä sukuamme. (Kontsas ja Konttas tarkoittaa samaa sukua). Sukututkimuksen 1. vaiheen kantavanhimmaksi otetun Israel Vaismaan isä oli Iisak Konttas. Olisi ihme, jos Heikki ei olisi hänen sukua vanhemmissa polvissa. Lisäksi täytyy huomata, että Juha Vaismaasta tuli aikaisemmin Konttaan isäntä (ks. sukukirja s.12), eli Vaismaan ja Konttaan sukujen välillä on avioiduttu ristiin.

Isonvihan aikana surmattuja löytyy useampia.

Juha Vaismaan (Laurilan mukaan)venäläiset polttivat syksyllä 1714. (ks. sukukirja s.13) Lehtiön mukaan venäläiset ampuivat Juhan hänen omassa talossaan.

Vilppu (Filip) Kleemola (Eino Kontsaan ym. mukaan) joutui venäläisten elävänä polttamaksi neljän muun miehen kanssa yhtä aikaa. Hän on melkoisella varmuudella sukulaisemme. Hänen paappansa oli Pentti Vaismaa, joka meni isännäksi Kleemolaan Isonkyrön Lehmäjoelle. (ks. sukukirja s.12)

Bertel (Pertti) Kleemola oli toinen veljeksistä. Hän joutui Napuella venäläisten vangiksi ja poltettiin myöhemmin (E.Kontsaan muk.) Kolmas veljistä, Antti,paleltui Armfeltin joukoissa Norjan tuntureilla.

Matti (Filipinpoika)Kleemola joutui 10 vuotiaana venäläisten viemäksi, mutta oli yksi niitä harvoja, jotka palasivat venäjältä kotiseudulleen (K.Mieltyn mukaan). Hän oli todennäköisesti aikaisemmin mainitun Vilpun poika. Miksi Kleemolan perhe maksoi näin kovan hinnan venäläisten vainoissa? Monien muihinkin nimiin liittyy sukulaisuutta, mutta en löytänyt tutkijoiden lyhennelmistä ainakaan kovin suoraa kytkentää.

Historiaa ei saa unohtaa

Helinä Kalento e. Knaapi (ks. sukukirja s. 93 taulu 193) lahjoitti sukuseurallemme peruspääoman, jonka turvin sukuseura voitiin perustaa ja saada ensimmäisen vaiheen sukukirja. Hän toteaa lahjakirjassa: ”Teen lahjoituksen kunnioituksesta sukuni menneitä sukupolvia kohtaan ja kiitollisuudesta heidän uurastuksestaan ja usein raskaista uhrauksistaan jälkipolvien turvaksi”. Napuen taistelun ja Isonvihan muistaminen osaltaan toteuttaa sukuseuran kunnioitusta ja kiitollisuutta esivanhemmille, kuten oli Helinän ajatus.

Muuta aineistoa

Suvussamme on musikantteja, laulajia, kirjailijoita ja runonlausujia. Panen liitteeksi aineistoa heille, mutta samalla kaikille muillekin.

W.J.Penttala (ks. sukukirja s.25) lähetti v. 1952 Isonkyrön Mieskuoron johtajalle A. Rengolle J. W. Kiltilän tekemän sävellyksen ja mieskuorosovituksen Penttalan novellikokoelmassaan ”Miesten matkaa” julkaisemaan runoon Pohjankyrö. Varsinkin sen toinen säkeistö kuvaa hyvin herkästi Napuen taistelun aikaa ja uhrauksia. Löysin tuon laulun Mieskuoron arkistosta. Olisi hienoa, jos joku (tai kvartetti) laulaisi sen kotisivuillemme videolle. En saanut varmuutta, olisiko kuoromme koskaan sitä laulanut. Liitteenä on myös puhtaaksi kirjoittamani laulun sanat, jos ne nuottikopiosta on vaikea lukea.

Simo Vaismaa , Isokyrö (10.2.2014)