Ensimmäiset muistoni Matti-paapasta ovat vierailulta, kun olimme koko perheellä kyläilemässä mummon ja paapan luona Isossakyrössä.

Olin nuorenakin ujo, ja kun ruoka-aika tuli, en voinut istua pöytään muiden mukana. Istuin nurkassa yksinäni enkä voinut edes puhua mitään. Mummo toi lautasella minulle ruokaa, ja se oli maukasta, vaikka söinkin omassa seurassani. Seuraavat tapaamiset sujuivat jo paremmin.

Muistan, kun Isossakyrössä Penttalassa oli hautajaiset. Niiden aikana paappa lähti poikiensa Einon ja Paavon (isäni) kanssa Ilmajoelle. Kun he tulivat takaisin, kuulin paapan ostaneen sieltä talon. Miesväki oli juuri kerinnyt talohuutokauppaan, ja paappa oli tehnyt viimeisen tarjouksen.

Ilmajoella kyläilyt muistan paremmin. Kävin siellä jopa yksinkin Härmästä sodan alkuaikana ja olin viikon verran. Silloin oli jo syytinkitupa käytössä, koska oli pula-aika. Meillä oli keskustelua monenlaisista asioista. Muistan paapan todenneen, että isälläni oli liikaa luottamustoimia. Isä ei ollut joutunut sotaan, mutta kotirintaman asiaa hän palveli monenlaisissa luottamustehtävissä. Paapan mielestä liikaakin. Juttuja Härmässä liikkui, että isä meinasi ilmoittautua armeijan hommiin. Paapan muistan olleen sitä mieltä, että isä on jo riittävästi vuodattanut verta, koska haavoittui vapaussodassa. Kun Palasin Ilmajoelta Härmään, olin viulua ja kelloa rikkaampi.

Kun sukulaiset olivat häiden jälkeen suuremmalla sakilla ensivisiitillä kotonamme Härmässä, sukulaislapset miettivät, kuinka meillä uskaltaa olla. Äiti oli kuulemma sanonut, että ”jos täällä ei tykätä niin tapetahan”. Lapset lupasivat olla kiltisti. Paappa muisti aina meillä vieraillessaan kysyä, mitä minulle kuuluu. Aina, kun hän oli käymässä, minua odotti jokin yllätys. Kerran kouluun lähtiessäni jouduin paikkaamaan suksia, ennen kuin pääsin liikkeelle. Kun tulin koulusta kotiin, siellä olivat uudet sukset odottamassa. Joskus kenkäni olivat jääneet pieniksi ja kräväsin isältä uusia. Hän sanoi, että pyydä paapalta. Paappakaan ei luvannut mitään, joten lähdin kouluun. Sieltä palattuani tuvan penkillä oli komiat saappaat. Paappa oli lähtenyt kotiinsa.

Meille tullessaan paappa muisti aina isäänikin jollain maanviljelykseen kuuluvalla tavaralla. Uusia lehmän ja sonnin alkuja saattoi tulla taloon. Hevosen varusteet tarkistettiin ja uusittiinkin joskus. Muistan, että paapan luona Ilmajoella oli kaikki työkalut ja varusteet tiptop-kunnossa. Eino-setä jatkoi tilanhoitoa, kun paappa jäi eläkkeelle.

Paapan siunaustilaisuudessa olin jo melkein mies. Paapan Kaarlo-veli siunasi hänet viimeiseen lepoon elokuussa 1940. Kaarlo totesi, että veli oli täyttänyt elämänsä ja kulkenut maallisen vaelluksensa noudattaen Luojan lakeja. Einon esikoispoika Ensio äänteli ulkona, ja ääni kantautui ikkunasta sisään. Kaarlo totesi Einon täyttävän elämää eteenpäin.

70 vuoden takaiset asiat ovat jääneet mieleeni vain osittain, mutta sen muistan, että suvussa oli paljon oikeita isäntiä. Härmä tuntui pieneltä paikalta, mutta Isokyrö oli emäpitäjä. Kun kävimme Isossakyrössä, tilaisuuksissa oli kotoinen ja tuttu tunnelma. Puheissa oli paljon huumoria, ja nauru oli itsestään selvä asia. Muistan, kun Kaarlolta kerran kysyttiin, miksi häneltä ovat lihat kadonneet, hän vastasi: ”Paljon työtä ja huono ruoka.”

Muisteli Risto Vaismaa, Alahärmä (kuuluu nykyisin Kauhavaan)