Yli 478 vuotta historiaa
VAISMAAN SUKU

Yli 478 vuotta historiaa - ja olemme ylpeitä joka hetkestä !

Sukukirja

Vaismaan sukua I
Susannan ja Israelin jälkeläisiä

Vaismaan sukua I, Susannan ja Israelin jälkeläisiä ilmestyi Vaismaan sukuseuran ensimmäisessä kokouksessa elokuussa 2008. Sukukirjan noin 250 sivusta valtaosan muodostavat 415 sukutaulua.

Vaismaan sukua I on enemmän kuin useat sukututkimukset. Kirjassa on muutakin kuin syntymiä ja kuolemia, avioliittoja, lapsia, asuinpaikkoja ja yhteiskunnallisia tehtäviä. Kun monet sukulaiset ovat kertoneet vapaamuotoisesti elämästään, on saatu aikaan kiintoisa sosiologinen otos eteläpohjalaisen talonpoikaissuvun vaiheista noin 150 vuoden aikana.

Sukukirjan johdantona kerrotaan Vaismaan sukuseuran perustamisesta. Kirjassa on myös artikkelit Vaismaan suvun historiasta sekä sukuseuran kattavan sukuhaaran kantavanhemmista Susanna ja Israel Vaismaasta sekä suvun vanhoista merkkihenkilöistä, joiden jalanjäljet johtavat Isostakyröstä aina Himalajan vuorille Haitin saarelle. Mittava määrä valokuvia kertoo havainnollisesti suvun eri vuosikymmenistä.

Sukukirjan paikka on kaikkien Susannan ja Israelin jälkeläisten kirjahyllyssä. Sukukirjan painoksesta on vielä jonkin verran jäljellä.

Täydennykset, muutokset, korjaukset

Ansiokkaaseenkin kirjaan aina jää tai putkahtaa virheitä. Lapsia syntyy, avioliittoja solmitaan, sukulaisia kuolee jne. Sukuseuran hallitus toivoo, että sukulaiset tarkistavat sukukirjassa olevat omat ja lähipiirinsä tiedot.

Sukukirja pohjaa laajaan sukutietokantaan, jota hallitus päivittää. Täydennykset, virheellisyydet, puuttuvat ja muuttuneet tiedot toivotaan lähetettävän alla olevalla lomakkeella. Hallitus toivoo, että tiedoissa on mukana sukukirjan taulun numero. Tämä varmistaa, että tiedot tulevat varmasti kohdalleen ja myös joustavoittaa tietojen päivitystä.

Jos lomake tuntuu hankalalta, lisätietojen kenttää saa käyttää vapaasti ja tarvittaessa pitkästikin. Tila venyy, jos asia niin vaatii. Lomakkeella voi myös lähettää pyynnön yhteydenotosta. Tietokannan päivittäjä soittaa tai lähestyy sähköpostilla.

Tietokantaa käytetään vain sukukirjan jatko-osien tai täydennyslehtien julkaisemisessa. Tietoja ei anneta ulkopuolisille. Mahdollisesta tutkimuskäytöstä pyritään ilmoittamaan sukulaisille.

Osta sukukirja