Matti Israelinpoika Vaismaa
Matti Vaismaa syntyi Isossakyrössä 29.12.1874 ja kuoli Ilmajoella 9.8.1940.

Matti tuli melko nuorena isännäksi vaimonsa Sofian kotitaloon Mattilaan Isonkyrön Palhojaisten kylään. Hän hoiti kylän suurinta tilaa kolme vuosikymmentä. Matti osallistui aktiivisesti kunnallispolitiikkaan. Hänellä oli useita luottamustoimia, kuten kunnanrahaston hoitaja, kunnanvaltuuston jäsen, lautamies sekä maamiesseuran johtokunnan puheenjohtaja ja valtion tielautakunnan puheenjohtaja.

Nuoruusiässä Matti koki vahvan hengellisen heräämisen ja liittyi Vapaakirkkoon uskonnonvapauslain tultua voimaan vuonna 1923. Hän lahjoitti Isonkyrön Alapäästä tontin rukoushuoneen rakentamista varten. Rukoushuone on edelleen toiminnassa samalla paikalla.

Ison talon isäntä halusi kokeilla tilanpitoa muuallakin ja osti veljensä Juhon ja lankonsa Matti Pirilän kanssa Heimolan hovi -nimisen suurtilan Joroisista vuonna 1914. Emännät eivät innostuneet Savoon muutosta, joten Matti ja Juho myivät osuutensa Pirilöille muutaman vuoden kuluttua.

Mattilan tila määrättiin isojaossa siirrettäväksi Vöyrin rajalle, jolloin Matti myi sen ja osti Liliuksen talon Isonkyrön Ikolan kylästä. Syksyllä 1931 Matti osti pakkohuutokaupasta Lusan maatilan Ilmajoen Saarakkalanrinnalta ja muutti perheineen sinne seuraavana vuonna.

Ilmajoen talo siirtyi vuonna 1938 Matin pojan Einon omistukseen, ja Mattia ja Sofiaa varten rakennettiin syytinki samaan pihapiiriin.

Matti Vaismaan lapset
Jaakko Ilmari Matinpoika Vaismaa (1896-1907)
Paavo Matinpoika Vaismaa (1898-1947)
Viljo Johannes Vaismaa (1901-1908)
Elli Elisabeth Vaismaa (1903-1963)
Aune Sanni Vaismaa (1906-1906)
Kaarlo Matias Vaismaa (1907-1912)
Eino Aarne Vaismaa (1910-2004)
Aini Sofia Vaismaa (1912-1978)
Rauha Maria Vaismaa (1914-2011)